22.12.2017

Ossi Nyman: Röyhkeys

Ossi Nyman 2017. Röyhkeys. Teos. 189 sivua.

Olin ajatellut ammeessa, että nyt on tämä hetki ja kohta seuraava, ja kun seuraava hetki oli tullut, olin muistellut itseäni siinä hetkessä, joka oli juuri mennyt. 

Kun Röyhkeys ilmestyi, sai esikoiskirjailija Nyman runsaasti julkisuutta, palstatilaa, häntä haastateltiin, hänestä ja hänen teoksestaan väiteltiin somessa ja toivon, että kirjaa myös ostettiin ja luettiin. Sillä tietysti kävi niin, että valtaosa keskustelusta ajautui aiheeseen, joka ärsytti kansaa ja päättäjiä, ihmisiä, joista iso osa ei varmaan ollut kirjaa lukenutkaan. Niinpä Nyman itse ja hänen teoksensa kertoja saivat runsaasti sekä sympatiaa että halveksuntaa osakseen.

Röyhkeys on vahvasti ja rohkeasti tässä ajassa kiinni, mutta mistä moinen nimi romaanille? Onko nimen tarkoitus ennakoida lukijoiden mielipiteitä, että työtä karttava henkilön täytyy olla röyhkeä hyödyntäessään etuuksia, jotka kustannetaan muiden maksamilla veroilla? Kirjan kertoja ja hahmo Lahdenmäki eivät nimittäin tunnu lainkaan röyhkeiltä, päinvastoin. He ovat täysin tietoisia siitä, miten yhteiskunta toimii ja mistä heidän tukensa maksetaan. Romaanin minäkertoja on pikemminkin nöyrä, hän ei kaipaa huomiota osakseen, hän tietää miten raha riittää ja pyrkii elämään terveellisesti. Usein tuntuu, että hänellä on huono itsetunto, joka toisaalta johtuu hänen asemastaan mutta saattaa olla myös luontaista vaatimattomuutta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kertoja matkaa Turkuun Bruce Springsteenin keikalle. Toinen osa sijoittuu Tampereelle TE-toimiston työnhakukurssille. Kolmannessa osassa ollaan Helsingissä ja kirjoittajakoulussa. Teoksen tyyli muuttuu vaivihkaa; alku tuntuu kömpelön hitaalta selonteolta keikkareissusta. Kerronnassa on jotain suorastaan lapsekasta, mutta hahmomme tapa huomata ja havainnoida ympäristöä, ihmisiä ja yksityiskohtia on tarkkaa. Hänellä on silmää asioille, joita emme aina huomaa arjessa, niin tavallisia ne ovat. Teoksen toinen osa on jo selvästi kriittisempi systeemiä kohtaan. Nyman sanoo ääneen sen, mistä usein jupistaan hiljaa. Vaikka kertoja on pakotettu kurssille, hän ei kohdista kritiikkiä sen järjestäjiä kohtaan, vaan ymmärtää, että hekin ovat vain koneiston alistuneita osia. Kritiikistä huolimatta tunnelma on sympaattinen ja realistinen. Kolmannessa osassa on mielestäni muita osia enemmän särmää ja hahmon kirjailijuudessa jonkinlaista toivoa, vaikkei hän sitä kaipaakaan. Särmää tuo myös kerronta, joka siirtyy välillä pois minätasolta ja tarkkailee Lahdenmäkeä/Nymania itseään (?)/minäkertojaa(?) ulkopuolisen silmin. Tempokin on nopeampaa ja kirjailija tuo tekstiin eräänlaisen metatason.

Tuntui, ettei romaani kertonut enää hänestä, vaan hän romaanista.

En aio itse tässä ottaa kantaa niihin teemoihin, joita romaani nostaa esille: työttömyyden muodot ja syyt, byrokratia, laitokset, syrjäytyminen, ulkopuolisuuden tunne, kasvava eriarvoistuminen. Keskusteluja on jo käyty. Pidin kovasti Röyhkeydestä ja etenkin kertojasta, joka voisi monissa pienissä yksityiskohdissa olla kuin kuka tahansa, ja joka avaa silmät näkemään ihmisten kirjon. Ihailin hänen kykyään pohtia muun muassa sitä, mitä ihmiset sanovat tai tekevät oikeasti kun he sanovat tai tekevät jotain. Tai mitä he silloin ajattelevat. Mitkä ovat heidän vaikuttimensa, kuka ottaa minkäkin roolin ja mistä nämä roolit syntyvät. Ja miten välillä tuntuu niin voimakkaasti, että katselee maailmaa kykenemättä olemaan osa sitä, vaikka kuitenkin on.

Minulla kävi muurahainen sääliksi, kun se oli lasissa kiinni jo toista päivää ja näki kaiken mitä ulkona tapahtui, mutta ei osannut mennä mukaan siihen maailmaan. Oli jotenkin luonnotonta, että sellainen ahkerana pidetty hyönteinen vain oli eikä tehnyt mitään. 

Kirjasta lisää blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Tuijata, Reader, why did I marry him? ja Eniten minua kiinnostaa tie.

9 kommenttia:

  1. Röyhkeys on tämän vuoden parhaita kotimaisia romaaneja, hieno ajankuva ja tärkeä kirja. Osuu napakasti maaliinsa.

    VastaaPoista
  2. Hyvää pohdintaa tässä kirjassa, ja olen vähän pettynyt, ettei se herättänyt enemmän keskustelua olemassaolon ehdoista tai työelämän muutoksesta ja lainsäädännön pysymisessä siinä mukana. Vaikeita aiheita toki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, keskustelu jäi hyvin ohueksi.

      Poista
  3. Tämä oli minustakin todella hyvä kirja! Röyhkeys on tosiaan mielenkiintoinen nimi, koska päähenkilö kyllä koki alemmuudentunteita ja sanoi jotain sellaistakin, että muiden mielestä olimme rupusakkia ja niinhän me olimmekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi varmasti on ollut omiaan herättämään mielenkiintoa joten siinä mielessä hyvä veto.

      Poista
  4. Sain tämän juuri luetuksi. Mainonta ja käyty kohina on kyllä vienyt aivan harhaan tämän kirjan kohdalla. Jäi mietityttämään.

    Röyhkeys nimenä kuulostaa sarkastiselta huumorilta.

    Aihe on hyvin ajankohtainen. Nyman näyttää kirjassaan, että yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa on pakko ottaa käsitys työstä uudelleen arviointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheen puolesta on tosiaan ihan hyvä että kirja sai kohinaa aikaiseksi, mutta teoksesta itsestään kohu antoi aika vääristyneen kuvan, tai ainakin hyvin suppean.

      Poista
  5. Kiinnostavalta kuulostava kirja, joka olisi ilmeisesti syytä useammankin lukea - sait vakuuttumaan. Oman ajan kuvaaminen ei ole helppoa, mutta sitä tarvitaan.

    VastaaPoista