19.10.2016

Helmi Kekkonen: Vieraat

Helmi Kekkonen. 2016. Vieraat. Siltala. 191 sivua.

Mutta kun asiat alkavat muuttua, olivat ne sitten mitä asioita tahansa, sen huomaa usein liian myöhään, vasta silloin kun paljon on jo tapahtunut tai kun mitään ei enää tapahdu, kun elämä on vain pysähtynyt paikoilleen, kohtaan jossa kukaan ei haluaisi olla.

Enpä juurikaan maisemia ihaillut junamatkalla Tampereelta Ouluun, vaan keskityin pieneen episodiromaaniin vieraista, jotka saapuvat Senjan illalliskutsuille kauniin lämpimänä elokuun iltana. Alkuasetelma on siis lauantai-illan pienimuotoiset kutsut, joiden emännöimiseen Senja on nyt mielestään valmis, kaipaa iloa ja tuttuja ääniä, on tarpeeksi vahva. Senjan puolisoa Lauria ei vaan näy missään, miehen piti käväistä ostamassa lisää valkoisia ruusuja, eihän sen pitäisi kestää näin kauan. Täytyykö hänen nyt ottaa vieraat vastaan yksin?

Senjan ja Laurin rakkaustarina on hiipumassa suruun, odotukseen, toivoon ja hiljaisuuteen. Vuosien odotus ei ole tuonut parille vauvaa, eikä Senja ole enää entisensä. Ovesta astuvat sisään vuorotellen naapurin nuori äiti taaperonsa kanssa, Senjan paras ystävä ilman puolisoaan, äiti ja tämän uusi kumppani sekä kaksi Laurin kutsumaa nuorta naista, jotka eivät kuulu joukkoon. Laurin siskoa odotellaan vielä, vaikkei kukaan kai usko hänen tuloonsa. Kullakin vieraalla mukanaan ajatukset, joista muut eivät tiedä. Kullakin takanaan päivä, joka epävarmalla tavalla on johtanut näille kutsuille.

Vieraat on siis episodiromaani, jossa kukin vieraista kertoo joko omalla tai kertojan äänellä tarinansa, sen parisuhteista, lapsuudestaan tai vanhemmuudestaan. Kantavana teemana on suhde toiseen ihmiseen, rakkaus tai sen puute, riippuvuus toisesta. Lapsen suhteella vanhempaansa tai vanhemman suhteella lapseensa on aina jollakin tavalla kauaskantoiset seuraukset ja vaikutuksensa aikuisuuden parisuhteisiin. Suhde omaan lapseen, vanhempaan tai puolisoon on aina tavallaan myös riippuvuussuhde, ja jollei riippuvuus ole molemminpuolista, mitä se voikaan tehdä sille toiselle. Mikä valta voikaan olla sillä, jolle suhde ei merkitse niin paljon. Mikä valta hänellä onkaan määritellä suhteen tahti ja intensiteetti.

Äitiys ja vanhemmuus, toivottua ja suunniteltua tai ei, ei aina tunnu siltä kuin sen on kuvitellut tuntuvan tai siltä miltä ympäristö antaa ymmärtää sen tuntuvan. Vanhemmuuteen liittyvät ristipaineet yksityisten, yhteisten ja julkisten tunteiden välillä saattaa käydä ylivoimaiseksi. Entäpä kun parisuhteesta ja perheestä on päätetty yhdessä, on tahdottu yhdessä, onko mielipidettä oikeutta muuttaa ja miten siitä pitäisi kertoa? Onko päätöksestä oikeutta irtautua silloinkaan, kun suhde on muuttunut eikä toimi enää?

Vieraat käsittelee ikuisuuskysymyksiä, joita kuka tahansa joutuu pohtimaan suhteissaan perheeseen ja kumppaneihinsa. Romaanin hahmot ovat hyvin tunnistettavia, mutta hahmoina rohkeita. He läpikäyvät ajatuksia, joista keskustellaan paljon, mutta haaveilevat myös asioista, joista ei niin usein puhuta. Hahmojen läpi kulkee eräänlainen väsymys siitä, mitä pitäisi olla, mitä on luvannut olla, mutta johon ei ehkä kuitenkaan kykene. Jos ympäristö luo ihmiselle odotuksia, miten hirveästi niitä luokaan ihminen itselleen. Elämään kuuluu olla välillä eksyksissä, pitää hakea paikkaansa ja tunnustella rooliaan. Harvoin se menee käsikirjoituksen mukaan ja kukin kestää mutkat tavallaan, jos kestää.

Unohtaisin äänen joka kuiski sinä teit valinnan ja sait mitä halusit, sait sait sait, eikö se riitä, eikö sinulle mikään ikinä riitä, koko ajan se kuiskii, nytkin.

Sain romaanista paljon, vaikka junamatka Tampereelta Ouluun ei kestänyt kuin neljä ja puoli tuntia. Lyhykäisyydestään ja helppolukuisuudestaan huolimatta teos ei ole lainkaan pieni eikä varsinkaan kevyt. Se antoi paljon, vaikken vanhempi olekaan. Romaanin hahmot teemoineen ja tunteineen ovat niin vahvasti yleisinhimillisiä, että ne toimivat, oli lukija missä tahansa elämänvaiheessa. Kekkosen kieli on ihailtavan yksinkertaista ja soljuvaa, samalla hienoa ja koskettavaa. Se sanoo ilmaisuvoimaisesti kaiken olennaisen, eikä yritä olla enempää kuin on tarpeen. Loppuun kirjailija luo ikään kuin kaksi mahdollisuutta, onnellisen ja onnettoman, jotka jäivät hieman irrallisiksi varsinaisista "vieraista". Ehkä kokonaisuus olisi toiminut ilmankin?

Kirjan ovat lukeneet ja bloganneet myös mm. Ulla ja Laura.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti