19.9.2016

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Riitta Jalonen. 2016. Kirkkaus. Tammi. 352 sivua.

Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Luin juuri jotain, mikä teki suuren vaikutuksen. Niin suuren, että siitä kirjoittaminen pelottaa. Olen liikuttunut ja ihmeissäni, en siitä mitä kirjassa tapahtui, vaan siitä millä tavalla kirjan sanat, lauseet ja niiden piirtämät kuvat vaikuttavat mieleeni. 

Olen aina ravistanut itseni paperille. Painavat kuvat ovat tipahdelleet sanoina pois kuin syksyn puihin kuivattamat ryppyiset lehdet. --- Minusta rapisseet ajatukset ja tunteet jatkavat elämäänsä kirjoituksissani ja sitä kautta toisissa ihmisissä.

Riitta Jalonen tutustui uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen (1924 - 2004) tuotantoon ja ajatus romaanista alkoi muhia mielessä. Ajatus sai kypsyä pitkään ja rauhassa, ja kun se oli valmis, syntyi fiktiivinen elämäkerta poikkeuksellisen lahjakkaasta, herkkävaistoisesta naisesta, jonka nuorta elämää leimasivat mielen epävakaus, läheisten kuolemat ja rakkaus mereen.

Janet menetti kymmenen vuotta nuoruudestaan mielisairaalassa. Mieli pysyi kuitenkin jo lapsena rakennetun kuoren avulla kasassa, vaikkei ehjänä. Sanat olivat hänen sisällään odottamassa, että aika olisi kypsä ja ne voisi kirjoittaa paperille. Läheltä löytyi tukea ja ymmärrystä hänen lahjoilleen, ja niinpä ura kirjailijana alkoi. Vaikka vuodet mielisairaalassa jättivät jälkensä, ne tuottivat tekstiä. Samoin kahden siskon hukkuminen ja ajatukset omasta kuolemasta. Janet koki, että kuolema oli hänen elämässään alati läsnä. Tuskan vastakohta on ilo, surulla ei ole vastakohtaa. Suru on yksinäinen kulkija, sen on pakko löytää oma tiensä.

Janetin kirjoittaminen alkoi jo Uudessa-Seelannissa, kun hän sai asua hetken ystävänsä pihamökissä. Ystävä usutti hänet kuitenkin pian maailmalle, Eurooppaan, jossa Janet vietti toista vuosikymmentä, Espanjassa, Andorrassa ja etenkin Lontoossa. Herkkä, vähäpuheinen nainen kasvoi itsenäiseksi ja pääsi etäämmäksi suruja, jotka pitivät otteessaan kotimaassa. Lontoossa oli kuitenkin tärkeää, että kävelymatkan päässä sijaitsi sairaala, jossa hän saattoi viettää aikaa ja puhua lääkärin kanssa tarvittaessa. Vähitellen kirjailija alkoi saada mainetta englanninkielisissä maissa ja taloudellinen tilanne parani. Vanhempien kuoleman jälkeen oli kuitenkin palattava kotiin ja kohdattava entisen elämän yksityiskohdat.

Kirjoittaminen ja sanat ovat kirkkautta, vaikka mieli olisi sumea. Riitta Jalosen teksti on kirkasta ja hänen tapansa piirtää mielikuvat esiin on niin kaunista, että pakahtuu. Kirkkaus ei ole kuitenkaan tekstinä ihan helpoimmasta päästä. Janetin ajatuksissa menneisyys tulvahtaa pintaan varoittamatta ja sekoittuu nykyhetkeen, muistot sisaruksista ja vanhemmista kulkevat mukana Lontoon kaduilla ja puistoissa. Mielisairaalan hajut ja äänet, 217 sähköšokkia kaikuvat seinissä vuosikymmenienkin päästä. Jalonen ei selittele, ei esittele mitään eikä ketään. Ihmisten nimiä ja paikkoja pulpahtaa esiin, enkä aina ollut varma, kenestä on kyse. Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, tärkeintä olivat ajatukset. Niiden piirtoihin haluaa pysähtyä ja jäädä.

Sanat syntyvät vedessä. Toiset sanat lipuvat hiljalleen veden pinnalla puista pudonneiden lehtien seassa, toiset syöksyvät esille vedenalaisten pyörteiden ja virtausten mukana. Kipu syntyy, kun ne puhkaisevat kalvon, joka on pitänyt niitä varjossa ja yrittänyt estää niiden nousun pinnalle.

Tälle romaanille soisin paljon mainetta ja kunniaa. Pitkään aikaan ei ole teksti tehnyt minuun samanlaista vaikutusta. Joskus kavahdan kauneutta, mutta Kirkkauden surumielisyys, Janetin epävarmuus ja pelot ja ankarat muistot ovat tukeva vastapaino ja samalla luonteva pari sanojen kirkkaalle kauneudelle. Lumoavaa ovat myös rakkaus mereen ja kaikki ne yksityiskohdat, joihin Janet kiinnittää huomionsa - vai onko se sittenkin Jalonen? Kirjailija itse kertoo loppusanoissaan löytäneensä itsensä kohteensa luota. Kirkkaus on huima osoitus siitä, millainen merkitys kielellä voi olla.

Oliko tässä vuoden paras teos? Toki vuotta on vielä paljon jäljellä ja runsaasti kehuttuja kirjoja odottaa lukuvuoroaan, mutta silti. Kirkkaudesta ovat lumoutuneet myös mm. Susa, Krista, Arja ja Laura.

8 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitat tästä mahtavasta kirjasta! <3 Minä olen samaa mieltä, tässä voi hyvin olla vuoden paras kirja. Vielä on vuotta jäljellä joten en lyö mitään lukkoon, mutta yksi parhaista ehdottomasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Huippu syksy on :)

      Poista
  2. Kirkkaus nousi minun parhaimpiin kotimaisiin. Upea ja koskettava kirja.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitat niin houkuttelevasti, Kaisa! ❤ Tähän aion vielä tarttua. Uusi-Seelanti kiinnostaa aina ja tässä tuntuu olevan kaikkea muutakin kohdallaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat niin houkuttelevasti, Kaisa! ❤ Tähän aion vielä tarttua. Uusi-Seelanti kiinnostaa aina ja tässä tuntuu olevan kaikkea muutakin kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerrassaan vaikuttava kirja ❤

      Poista
  5. Kaisa, ehkä elämme juuri tällaisten kirjojen tähden!<3

    VastaaPoista